Ilman ohjetta tai kunnollista tehtävänantoa on hukassa!

Sen huomaa kyllä nopeasti käytännössä kun on pikkusen kiireessä tai huolimattomuuttaan antanut oppilaille huonot tai puutteelliset ohjeet. Eihän hommasta silloin tule yhtään mitään. Motivaatio tehtävän suorittamiseen on myös hakusessa kun ei oikein ole käsitystä, että mitä ja miten. Useinhan nämä vaillinaiset tai epäselvät ohjeet antaa juuri siitä itselle kaikkien helpoimmasta tai tutuimmasta asiasta. On vaikea aina muistaa, että oppilaalla ei ole välttämättä mitään aikaisempaa tietopohjaa johon nojata. Olen huomannut että opetan jopa matikkaa paremmin tai voisiko sanoa perusteellisemmin kuin historiaa. Koska joiudun paneutumaan asiaan huomattavasti enemmän enkä vedä liian suoria linjoja tai oleta että kuvaa näyttämällä koko homma on oppilaalle selvä.

Nyt mulla on itsellä just sellanen epätoivon reunalla vaappuva olo käsillä olevasta teknisestä piirrustuksesta, johon en saanut opettajalta tarvitsemaani opastusta ja selvää tehtävänantoa. Mutta koska mä olen aikuinen enkä peruskoululainen koitan selvitä tehtävästä. Taloutemme mies auttoi alkuun ja neuvoi mittakaavan laskemisessa. (Ja ei, hän ei tehnyt kuitenkaan tehtävää puolestani.) Keskustelut tehävästä muiden kanssa niin naamatusten kun facebookissakin. Taisin viikonloppuna avautua parin viinilasin jälkeen myös näitä työkseen tekeville ;) Harmittaa kun en ottanut paperia mukaan niin olisivat voineet vähän mua jelpata :) Tässä nyt on kasassa neljä eri versiota. Aina edellinen pikkuisen seuraavaa tarkempi ja kai parempi...

Tyhjästä on paha nyhjästä...Pannunalusta, jakkaraa, korua..

Muistikuvat teknisestä työstä eivät ole ruusuiset. Parijonossa kipittelimme yläasteen puolelle pimeään kellariin aivan liian isojen koneiden ääreen. Muistan, että teimme viestikapulan ja sellaisen vaneritontun :) Valinta tekstiilin ja teknisen välillä tehtiin silloin jo 3lk. jälkeen ja valinta oli minulle ihan selvä. Muistaakseni yksikään tyttö ei silloin valinnut teknistä, se ei tainnut olla tapana 1990-luvulla? Yläasteella teimme jonkin pienen vaihdon tekniseen. Tämä ei ehkä sitten teknisen opettajaa niin miellyttänyt...Tytöt jonoon, pora käteen ja 3h porasimme reikiä puuhun. Ja ei, me emme tehneet kynäsiiliä vaan porasimme seinään kiinnitettyyn puuhun reikiä edes vaihtamatta kertaakaan erikokoista terää. Ja opettaja itse häipyi johonkin. Piti meidän sitten tehdä jotain metallistakin, siitä muistan, että omani ja aika monen muunkin työn teki valmiiksi joku pojista. Opettajaa ei taaskaan näkynyt missään... Ehkä silmälläpidon ja välittömän valvonnan alaisuus olivat tuntemattomia termejä.

Aikuinen nainen on tutustunut sitten työkaluihin ja niiden käyttöön muutamassa kotiprojektissa. Mulla on jopa oma hiomakone ja työkalupakki :) Tykkään tehdä käsillä muutakin kun askarella, enkä pelkää koneita. Vaikka kaikki ei aina todellakaan mene niin kun Strömssössä. Ja meillä asuu mies, joka rakastaa erilaisia vempaimia ja käyttää niitä myös.

Raumalla teknisen työn demoja on ollut tähän mennessä kaksi. Sekä puu-, että metallipuolella ollaan päästy tutustumaan nykyajan opetukseen ja teetettäviin töihin Suuria ongelmia mulle tuottaa tehtävä, jossa pitää yhdessä keskustellen saada aikaiseksi vuosisuunnitelma yhdelle koululle, kaikille luokille yhdeksi lukuvuodeksi. Ideoita on kyllä netti pullollaan mutta kuinka homma sitten käytännössä menee? Kuinka paljon tunteja 3lk. tarvistee talouspaperitelineen tekemiseen? Entä kauanko menee 6lk. jakkaran suunnitteluun ja valmistamiseen? Miten muotoilu, materiaalioppi ja työsuunnittelu toteutetaan? Mites ne materiaalikustannukset? Yhteistyö tekstiilin kanssa? Selailin kirjahyllystä löytyvää Ok. Omin käsin kirjaa ja keräsin sieltä tähän muutaman vinkin. Ja sitten pari kuvaa kivoista miehen isän tekemistä töistä.

Älypelit liikunnassa

Liikuntatunti alkoi kuinkas muuten kun teknisillä ongelmilla. Nyt ei olleet hukassa pallot tai mailat vaan verkkoyhteydet eivät pelittäneet ihan kaikissa laitteissa. Pääsimme tutustumaan uudenlaiseen koululiikuntaan. En tiedä onko joku opettaja jossain oikeassa koulussa joskus näitä käyttänyt. Norssia ei siis nyt lasketa :) Kyseessä ovat Jungle Race ja ActionTrack . Jungle Race on strateginen ulkoilu- ja urheilupeli, jossa pelaaja kerää matkapuhelimessaan toimivan sovelluksen avulla kartalla näkyviä hedelmiä. Jottei tehtävä olisi liian helppo, hedelmät liikkuvat. ActionTarck aktiviteetti voi olla esimerkiksi alueopastusta, aarteenmetsästystä, kilpailua tai interaktiivinen tarina. Jungle Race on ilmainen sovellus, jota voi käyttää hyvin myös omien lasten kanssa. ActionTrack vaatii useimmin lisenssin. Joitakin ilmaisia sielläkin on ja demoversiota pääsee ainakin kurkkaamaan.

Ei sitten muuta kun kännykkä tai iPad kädessä liikkeelle. Me etenimme pääasiassa pareittain tai pienissä ryhmissä. Alku oli vähän hankala kun kaikki näkyivät yhdessä sumpussa kartalla ja sitten suunnistamaan kohti hedelmiä. Ja kyllä harmitti kun joku ehti napata just nenän edestä tai hedelmät karkasivat. Tässä suunnistusmuodossa ei voi jäädä ensimmäisen nurkan taakse istumaan ja juttelemaan koska ope näkee missä kukin menee :) Pienille oppilaille voi myös itse rajata alueen esim. koulun kenttä, jolle hedelmät ilmestyvät. Isompien kanssa on sovittava tarkasti aikataulusta, ettei vahindossa lähde liian kauas eikä sitten ehdi ajoissa takaisin.

Pelit aktivoivat ja tuovat vaihtelua siihen perinteiseen suunnistukseen tai aarteenetsintään. Mutta ne edellyttävät opettajalta paitsi kiinnostusta ja hiukantaitoa myös laitteita. Nyt meillä oli käytössä omat kännykät sekä norssin iPadit. Mutta monestako koulusta sellaiset löytyvät? Saako niitä viedä ulos? Voiko käyttää oppilaiden omia kännyköitä? Jos jotakin hajoaa niin kuka vastaa? Olisi kuitenkin kiva päästä oppilaiden kanssa hyödyntämään laitteita ja niiden sovelluksia myös liikunnan tai luonnontieteen oppimisessa. Monella koululaisella ja varmasti myös vanhemmalla tai opettajalla on käsitys laitteista ainostaan viihdekäytössä, mikä tietysti on lähtökohtaisesti paha asia. Meille se voi olla vierasta ja outoa mutta lapsille se on arkipäivää ja aivan luonnollista toimia näiden laitteiden kanssa.

Ongelmaksi meillä muodostui se, että kuljimme päät kohti puhelimen näyttöä emmekä huomioineet liikennettä tarpeeksi hyvin. Ihan kaupungin keskusta ei taida olla paras vaihtoehto näiden käyttöön. Ja allekirjoittaneelta loppui tietysti akku heti alkuunsa :) Näkisin kuitenkin että mieluummin tämä kuin geokätkentä koko luokan kanssa. Vaikka sekin on kivaa niin valitettavasti kaikki eivät sitten millään malta jättää kätköjä rauhaan. Ja mikä sen ikävämpää kun rikottu kätkö niin tekijälle kun etsijällekkin.

Kun täytyy koskettaa toista liikuntatunnilla

Tuossa jo aiemmin tuli esiin ajatuksia toisen ihmisen koskemisesta liikunnan puitteissa. Meistä jokaisella on joku mielikuva tai ajatus siitä, miltä toiseen koskeminen liikunnan puitteissa tuntuu. Törmäyksiä ja muksahduksia tulee tietysti tuon tuosta ja niihin olemme tottuneet. Parityöskentely kaverin kanssa sopii varmasti melkein kaikille. Mutta entä sitten oudompien tai sellaisten kanssa, joista ei oikein pidä. Minä koen epämiellyttäviksi kohtaamiset outojen ja uusien ihmisten kanssa jos he ovat tottuneet halaamaan tai antamaan poskisuudelmia tavatessa. Kestän sen mutta se ei tunnu mukavalta. Joogatessa olen pikkuhiljaa tottunut siihen, että ohjaaja tulee korjaamaan kehon asentoa enkä mene siitä enää sekaisin. Tuttujen ja ystävien kanssa halaaminen on luonnollinen osa tervehdystä tai onnittelua. Huomaan, että olen opettajana tehnyt tässä kohdassa virheitä. Edennyt liian nopeasti sellaisiin harjoituksiin, joissa otetaan kontaktia toisiin. Enkä ole myöskään aina kiinnittänyt tarpeeksi huomiota siihen kokevatko oppilaat olonsa turvalliseksi toimia näin.  Toiset oppilasryhmät ovat jo niin ryhmäytyneitä ja tuntevat toisensa hyvin jolloin voi edetä nopeammin.

Me pääsimme kokeilemaan nassikkapainia, jossa luonnollisesti ollaan lähellä toista ja koskettamaankin joutuu. Aloitimme tunnin tekemällä itsenäisiä lämmittelyitä. Kaikki tekivät samaan aikaan omaan kehoonsa keskittyneenä. Seuraavaksi siirryttiin matalan kynnyksen kontaktiin, jossa kaverin liikkumista yritettiin estää tai kaveria yritettiin työntää pois. Vähitellen edettiiin siihen, että paria otetiin kunnolla kiinni. Kun harjoitukset etenivät vähitellen ja aina aloittaen saman parin kanssa ei parin vaihtuminenkaan tuntunut hankalalta. Alkuksi kukaan ei varmasti olisi uskonut laulavansa polvillaan jänis istui maassa ja hierovansa "autopesukaistaa" konttaavan selkää. Saati sitten, että olisi vapaaehtoisesti, selvinpäin julkisella paikalla kontannut muiden välissä hierottavana. Mutta kun tuntee olonsa turvalliseksi ja tunti on edennyt pikkuhiljaa vaativampaan, tämä oli oikein sopiva loppurentoutus.

Tänään pääsimme kokeilemaan erilaisia fyysisiä harjoituksia draamakasvatuksen parissa. Nyt tuntui jo paljon rennommalta aloittaa koko hommaa. Näissä fyysisissä lajeissa tai jos niitä käytetään työkaluina johonkin muuhun on erittäin tärkeää ryhmäyttää oppilaat ensin kunnolla ja luoda säännöt minkä puitteissa toimitaan.

Voimistelu ja ulkoleikit

Liikuntaa opettaessa olen törmännyt siihen kuinka mielikuvitus on hukassa. Tai sitten ei enää oikein muista, mitä kaikkea pallolla tai hyppynarulla voi oikeastaan tehdä. Ja ehkä useammin voisi myös kysyä oppilailta "Miten muuten tätä voisi heittää?" Tai "Mitä muuta voisi tehdä?" Ja liikunta voi hyvin olla myös improvisointia. Pääsimme kokeilemaan voimistelunauhoja ja sehän oli valtavan kokonaisvaltaista ja vapauttavaa. Juoksennella ja heiluttaa nauhaa joka tekee kaunista kuviota....Ja joskus tietysti menee solmuun. Musiikkia taustalle ja siitä tuleekin jo ihan erilainen liikuntatunti. Lapset voisivat mennä välillä omiaan ja sitten välillä voisi koittaa tehdä sellaista, mikä erilaisen musiikin kautta on keholle mieluisaa. Alkulämppää voi ottaa paitsi erilaisilla heittelyillä myös hippa tai viestijuoksulla.

Myös ulkoleikit luonnistuivat aikuisilta ainakin jotenkuten. Pientä pahoinvointia saatiin aikaiseksi hännänryöstössä ja muutama kaatuminen/törmääminen. Olemme kai sitten porukkana aika heittäytyviä. En tiedä olisivatko kaikki aikuiset valmiita roikkumaan toistensa niskassa ja yrittämässä varastaa oman jonon viimeiseltä häntää :) Hännänryöstöt ja lohikäärmeleikit aiheuttivat keskustelua toisen koskettamisesta. Oma kokemukseni on, että sääntöjen ja leikkien puitteissa oppilaat ovat valmiita koskettamaan toisiaan. Muissa tilanteissa tulee enemmän esiin näitä "Yäk! En varmasti ole tuon pari tai ota kädestä kiinni." Pääsin kerran toiseksi opettajaksi kokeneen liikunnanopen tunnille. Tunnin aiheena oli koulupaini. Ajattelin mielessäni että mitä tästäkin tulee. Mutta tästä ryhmässä turvalliseksi olonsa kokemisesta ja toisen koskettamisesta myöhemmin lisää.

Maantietoa? Ympäristökasvatusta? Ihmisenä kasvamista? Osallistuvaa ongelmanratkaisua?

Huomenna olisi edessä se maantiedon tentti, johon mulla oli loistava lukusuunnitelma :) Mutta kuinkas sitten kävikään? Nuorempi lapsi sai kovan flunssan ja on ollut alkuviikon poissa hoidosta. Tehokas lukeminen sillä aikaa kun lapsi leikkii on hyvin mielenkiintoinen tapahtuma. Mutta sain kuin sainkin tehtyä molemmista kirjoista itselleni muistiinpanot. Tässä vaiheessa niiden tekeminen tuntui oppimisen ja muistamisen kannalta hyödylliseltä. Kun kirjoittaa asioita ylös samalla kun lukee se saa ainakin minut pohtimaan asiaa syvällisemmin. Josta tulikin sitten mieleeni otsikon asiat...

Maantiedosta tulee mieleen kartat ja valtiot. Aina ne samat asiat joka maailmankolkasta ei ainakaan omaa mielenkiintoani suuremmin herättäneet. Eteneminen valtio valtiolta... Maantiedon opiskelu tapahtui aina luokassa ja kirjan ääressä. Oppikirja, kartta, tehtävät ja sitä rataa.... Tottakai maantiedon opetuksen tavoiteisiin kuuluvat karttojen, tilastojen ja diagrammien, käytön harjoittelu, luonnossa liikkuminen, oman ja lähiseutujen ominaispiirteiden tunnistaminen, maailmankartan hamottaminen, planetaaristen ilmiöiden ymmärtäminen ja monta muuta tiedollista asiaa.

Lukiessani eteeni tulivat tavoitteet maantiedon opettajasta arvokasvattajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Maantiedon opetus pitää sisällään valtavan paljon sellaista ihmisenä kasvamiseen liittyvää ja kauaskantoista materiaalia. Tämä liittyy vahvasti ympäristökasvatukseen ja kestävään kehitykseen. Ja sitä kautta ei vain maantieteellisten tai yhteiskunnallisen asioiden ja ilmiöiden ymmärtämiseen, vaan myös pyrkimykseen aktiiviesta kansalaisesta ja osallistumisesta. Lapselle olisi ennen kaikkea hyödyllistä saada kokemus siitä, kuinka minä voin omilla valinnoillani vaikuttaa koko maailman asioihin....Mutta onko tämä sitten enää maantietoa vai puhutaanko jo puhtaasti ympäristökasvatuksesta? Vai kannattaako näitä kahta edes yrittää erottaa toisistaan? Jokatapauksessa tavat, joita kouluopetuksessa suositellaan ovat kontekstuaalisia. Oppilaan omaan kokemukseen ja sen soveltamiseen koulun ulkopuolella. Arkikielellä ilmaistuna voisi kai sanoa: Menkää ulos! Aistikaa, havainnoikaa ja tutkikaa kaikkea ympärillä olevaa. Rakentakaa ja piirtäkää karttoja! Ottakaa maailma haltuun ympäristöä tutkimalla!

Mulla on uusi kämppis

Soluasumiseen kuuluu vaihtuvat ihmiset. Joskus ne vaihtuvat nopeasti joskus taas saat asua samojen kanssa pitkäänkin. Minä sain kuukauden asumisen jälkeen yhden uuden kämppiksen. Alku ainakin vaikutti oiken lupaavalta vaikka meillä onkin melkoinen ikäero. Kivan tuntuinen ja minulle sopivan puhelias. Tosin tämäkin taitaa olla linnoittautujatyyppi :) Edelleen olen ainoa jolla on avoimet ovet kun olen huoneessani. Minä en muutenkaan pidä suljetuista tiloista ja olen mieluummin selvästi kotona kun ovet takana piilossa. Toki, jos puhun puhelimessa, kuunetelen musiikkia tai katson televisota äänet suurella, suljen oven.

Ja mikä tärkeintä meidän puhtaanapitonäkemyksemme ovat samalla tasolla. Edelleen olen sitä mieltä, että tämä on soluasumisessa ehkä se tärkein pointti. Jos ei siis ole lähtökohtaisesti hakemassa itselleen ystävää tai halua asua sellaisen kanssa. Ja huoltomieskin oli poissaollessani käynyt korjaamassa ilmoittamani viat :) Nyt kelpaa taas laskea vettä, vessaankin saa valot ilman väkivaltaa ja ulko-ovikin menee helposti lukkoon.