Ryhmätentti paniikkia!

Saimme syksyllä kuulla, että äidinkielessä olisi luvassa ryhmätentti. Suurimmalle osalle se oli aivan uusi tapa, ja aiheutti paitsi keskustelua, myös pientä paniikkia. Opettaja halusi tentin olevan "keskusteleva oppimistilanne" ja se tehtäisiin 3 hengen ryhmissä, jotka arvottaisiin ennen tentin alkua. Kukaan ei tietysti halunnut olla se, joka ei tiedä mitään. Facebookin puolella käytiin aktiivista keskustelua mahdollisista tenttikysymyksistä ja kirjoen tärkeistä asioista. Kovasti meitä mietitytti myös se, kuinka ryhmän kanssa yhdessä tekeminen onnistuu. Tiedättehän, että kaikkien kanssa ei löydä hyvää keskusteluyhteyttä tai saa ajatuksista samalla tavalla kiinni. Ja voihan olla, että asioista ollaan myös täysin eri mieltä. Miten silloin saadaan päätettyä mitä vastataan. Vastausaikaa oli vain kaksi tuntia ja se pelotti meitä myös. Miten ehdit keskustella ja kirjoittaa valmiiksi essee-vastaukset kahteen tai kuten tentissä sitten oli, kolmeen kysymykseen.

Minua mietitytti eniten se, miten pääseen ulos siitä paniikinomaisesta kuplasta, jossa aina tentin alussa olen. Kun saan kysymykset eteeni tuntuu pää aivan tyhjältä. Minä en muista yhtään mitään. Mutta kun olen hetken rauhoittunut, alan muistaa asioita ja rauhassa kirjoitan niitä ylös siinä järjestyksessä kun ne mieleen tulevat. Teen usein ajatus- tai miellekartan tyyppisen muistirungon jokaisesta kysymyksestä.

Ryhmät jaettiin tentin aluksi ihan perinteisellä jako kuuteen menetelmällä. Me emme yrittäneet vaihtaa paikkaa päästäksemme kaverin kanssa samaan ryhmään vaan kaikki seisoivat kiltisti (paniikissa) paikoillaan. Minulle kävi ryhmän suhteen hyvä onni ja keskustelu lähti nopeasti käyntiin. Sillä aikaa kun minä vielä painiskelin omassa kuplassani ryhmän toiset jäsenet aloittivat jäsentämään ensimmäistä vastausta. Koska kysymyksiä oli kolme ja meidän ryhmässä jäseniä neljä, päätimme tehdä koko tentin yhdessä. Ideat ylös, yksi on sihteeri ja sitten keskustelu käydään samalla kun kirjoitetaan. Meillä oli ryhmässä hyvä flow päällä ja koko ajan tunnelma vain parani. Aikataulun puolesta ehdimme juuri ja juuri valmiiksi. Kirjoittaminen käsin vie aika paljon aikaa. Onneksi ryhmässä oli kaksi hyvää ja nopeaa kirjoittajaa. Toinen yleinen tapa kolmen hengen ryhmissä oli keskustella aluksi yhdessä ja listata vastauksen runko ja sitten jokainen kirjoitti yhden vastauksen puhtaaksi.

Tentistä jäi hyvä mieli ja kokemuksena se oli avartava. Ja jos lähtökohta oli keskusteleva oppimistilanne niin sitä se juuri minusta oli. Muistan tentin asioista paljon enemmän kun perinteisessä versiossa luen kirjat ja suollaan vastauksia yksin muistista paperille.Mutta paljon tekee myös se, että olemme hyvin ryhmäytynyt joukko ja tunnemme toisemme. Ihan oudon ihmisen kanssa ainakin minulla olisi vaikeaa.

Maantietoa? Ympäristökasvatusta? Ihmisenä kasvamista? Osallistuvaa ongelmanratkaisua?

Huomenna olisi edessä se maantiedon tentti, johon mulla oli loistava lukusuunnitelma :) Mutta kuinkas sitten kävikään? Nuorempi lapsi sai kovan flunssan ja on ollut alkuviikon poissa hoidosta. Tehokas lukeminen sillä aikaa kun lapsi leikkii on hyvin mielenkiintoinen tapahtuma. Mutta sain kuin sainkin tehtyä molemmista kirjoista itselleni muistiinpanot. Tässä vaiheessa niiden tekeminen tuntui oppimisen ja muistamisen kannalta hyödylliseltä. Kun kirjoittaa asioita ylös samalla kun lukee se saa ainakin minut pohtimaan asiaa syvällisemmin. Josta tulikin sitten mieleeni otsikon asiat...

Maantiedosta tulee mieleen kartat ja valtiot. Aina ne samat asiat joka maailmankolkasta ei ainakaan omaa mielenkiintoani suuremmin herättäneet. Eteneminen valtio valtiolta... Maantiedon opiskelu tapahtui aina luokassa ja kirjan ääressä. Oppikirja, kartta, tehtävät ja sitä rataa.... Tottakai maantiedon opetuksen tavoiteisiin kuuluvat karttojen, tilastojen ja diagrammien, käytön harjoittelu, luonnossa liikkuminen, oman ja lähiseutujen ominaispiirteiden tunnistaminen, maailmankartan hamottaminen, planetaaristen ilmiöiden ymmärtäminen ja monta muuta tiedollista asiaa.

Lukiessani eteeni tulivat tavoitteet maantiedon opettajasta arvokasvattajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Maantiedon opetus pitää sisällään valtavan paljon sellaista ihmisenä kasvamiseen liittyvää ja kauaskantoista materiaalia. Tämä liittyy vahvasti ympäristökasvatukseen ja kestävään kehitykseen. Ja sitä kautta ei vain maantieteellisten tai yhteiskunnallisen asioiden ja ilmiöiden ymmärtämiseen, vaan myös pyrkimykseen aktiiviesta kansalaisesta ja osallistumisesta. Lapselle olisi ennen kaikkea hyödyllistä saada kokemus siitä, kuinka minä voin omilla valinnoillani vaikuttaa koko maailman asioihin....Mutta onko tämä sitten enää maantietoa vai puhutaanko jo puhtaasti ympäristökasvatuksesta? Vai kannattaako näitä kahta edes yrittää erottaa toisistaan? Jokatapauksessa tavat, joita kouluopetuksessa suositellaan ovat kontekstuaalisia. Oppilaan omaan kokemukseen ja sen soveltamiseen koulun ulkopuolella. Arkikielellä ilmaistuna voisi kai sanoa: Menkää ulos! Aistikaa, havainnoikaa ja tutkikaa kaikkea ympärillä olevaa. Rakentakaa ja piirtäkää karttoja! Ottakaa maailma haltuun ympäristöä tutkimalla!

Kirjatentti ja kuinka siitä selviän?

Tänään avasin ensimmäisen tenttikirjan näissä opinnoissa ja huomasin, että en todellakaan selviä lukemalla kirjaa sängyssä maaten. Aikaisemmin lukustrategiani oli, aloita ajoissa ja lue niin monta kertaa kuin ehdit. Opettelin siis ulkoa niin paljon kuin pystyin. Yleensä se toimi hyvin ja tentit meni läpi vielpä hyvin arvosanoin. No muistanko mitään? En muista, enkä muistanut varmaan edes viikkoa tentin jälkeen.

Nyt huomasin heti kuinka ajatus lähti harhailemaan aivan muihin asioihin ja väsykin tuli. En tiennyt yhtään mitä luen. Muistan tämän myös 10 vuoden takaisista opinnoistani. Joutui oikein pinnistellä, etten ajatunut muihin aatoksiin lukiessani. Lisäksi toivoisin kirjoista jäävän jotain vähän pysyvämpään muistiin.

Tällä kertaa ajattelin tomia seuraavalla tavalla. Hämärästi muistan, että olen ajatellut ennenkin tehdä näin, mutta päädyin kuitenkin sitten vain lukemaan koska se on niin paljon nopeampaa. Mutta jos lupaan kokeilla jotain niin ehkä sitten on pakko :) Luen tuon ympäristökasvatuksen kirjan loppuun ja sen jälkeen ryhdyn tekemään itselleni muistiinpanoja tai miellekkartaa asioista. Myös omien ajatusten ylöskirjaaminen voisi olla ihan hyödyllistä. Kirjassa on jokaisen luvun lopussa pohdintatehtäviä, joista osa saattaisi olla jopa ihan tenttikysymyksiäkin. Näihin vastaaminen edes muutamalla sanalla tai lauseella voisi jäsentää omaa oppimista. Viikonpäästä sitten katsotaan tuottiko tämä uusi tapa lukea tenttiin tulosta!

Kuukausi takana

Opiskelijaelämää on takana kuukaudenpäivät. Ja mitkäs on fiilikset? Kaikin puolin tuntuu tosi hyvältä, vaikka aivojen opiskelumoodiin säätäminen hiukan kestää ja ensimmäinen tenttikin jännittää. Kirjalliset tehtävät ja luennot ovat olleen varsin opettavaisia. Muutenkin on erittäin positiivinen fiilis opintojen hyödyllisyydestä. Tässä ei todellakaan ole kyse siitä, että saan kouraani paperin, jolla todistan pätevyyteni virkahaussa. Ainakin tähän mennessä opiskelu on keskittynyt mahdollisimman laajan pääoman keräämiseen tulevaa varten. Ja vielä niin, että ideat ja tuotokset pyritään jakamaan kaikille muillekkin. Oikein odotan sitä kun pääsee kokeilemaan ensin harjoittelussa, ja sitten työelämässä näitä saatuja eväitä.

Mulla oli yksi opiskelukaveri, joka halusi aina vain luennot ja tentin. Jos piti kirjoittaa silloin 2000-luvulla muotiin tullut luentopäiväkirja, hän poistui kurssilta. Itsellekkin tuntui joskus helpommalta vain tenttiä ja unohtaa sitten seuraavalla viiikolla lukemansa. Erityispedan opinnoissa jo vähän väläyteltiin ongelmaperusteista oppimista ja se tuntui kivalta vaihtelulta tenttiin lukemiseen. Vielä historian didaktiikan opinnoissa tuntui siltä, että ne olivat jotenkin irrallaan auskultoinnista. Nyt on ihan eri mielikuva siitä mitä ainadidaktiikka on.

Ja vaikka mua kaikkein eniten jännittää musiikki ja ne piano-opinnot, niin mielenkiinnolla ja avoimin mielin sitäkin kohti. Motto voisikin tälle vuodelle olla Opiskele ihmetellen! Nyt aloittelemme kahden muun kanssa äikän lukuvuosisuunnitelmaa, mikä sekin vaikuttaa erinomaiselta tavalta tarkistaa opiskelijoiden ops tuntemusta, yhdistettynä käytännön toteutukseen.

Ja Rauma noin muuten on vielä vaikuttanut oikein kivalta paikalta. Ollaan porukalla käyty leffassa ja syömässä. Mikä parasta mun ei tarvi sovitella omaa haluani leffaan tai ravintolaan kenenkään toisen menoihin :) Jihaa! Tää on ihan luksusta perheenäidille. Kelloa ei valttämättä tarvitse katsoa koko iltana. Syön, urheilen, luen ja seikkailen netissä just silloin kun haluan. Nyt olis vielä testaamatta Rauman joogasali :) Ja uusi kämppiskin taitaa odotella ensiviikolla.

Humanisti kuutamolla ja luennolla

Jos kurssin suoritusmuoto on se perinteinen luennot + tentti ei minussa herää mitään kovin suuria intohimoja. Luentohan on puuduttavaa istumista suuressa auditoriossa, huonosti-istuvaan pikkutakkiin pukeutuneen vanhan herran polveilevan jorinan kuuntelemista. Siitä sitten yrität saada jotain tolkkua ja siirtää edes osan muistiinpanoihin. Tentin lähestyessä sitten toivot, että kaikki oleellinen löytyisi sieltä muistiinpanoista. Ja muistaisit ulkoaopettelemastasi edes osan. Tokihan tässkin on pyrkimys ymmärtää lukemaansa.

Pitkään on puhuttu ongelmaperustaisesta oppimisesta, jossa itse havainnoimallla, tekemällä ja kokeilemalla päädytään oikeaan ratkaisuun. Muistan, että jo auskultoidessa tästä puhuttiin paljon. Mutta esimerkiksi didaktiikan opetuksessa se jäi asiasta luennoimisen tasolle. Nyt olen onnekseni huomannut, että ongelmaperustainen tapa opettaa on siirtynyt yliopistoonkin. Tai ainakin OKL:ään. Peruskouluissa se toivottavasti on käytössä laajemmin aineessa ja aiheessa kun aiheessa. Aineenopettajaharjoittelussa jonkin verran pyrittiin aktivoimaan oppilaita mutta ainankin reaaliaineissa mentiin pitkälti vielä opettajajohtoisesti. Alun motivaatio pläjäys tunnin aiheeseen saattoi sivuta tätä ajatusta. 

Ja jos mietin sitten omaa oppimistani. Viikonlopun maantiedon luennot tuntuivat kuluvan ihan siivillä kun pääsi itse havainnoimaan. Esimerkisksi kuun ja maan kiertämisen tajuaminen oli huomattavasti helpompaa näin. Muistan omasta kouluajastani että asiat katsottiin liikkumattomasta kirjan kuvasta ja faktatieto luettiin. On myös ihan eri asia katsoa näitä videolta kuin kokeilla itse. Valaista taskulampulla karttapalloa, kiertää rantapallo kädessä tuolia, piirtää karttoja. Ja niinkin yksinkertainen asia kuin palapelien kokoaminen. Tai maailmankartan piirtäminen appelsiiniin. Kukapa meistä ei muistaisi kuinka kaikki tihrustivat Suomen karttaa ja sitten yksi kerrallaan sai käydä näyttämässä ne tärkeät paikat. Jos luokan eteen uskalsi :) Vaasa, Rovaniemi, Joensuu, Helsinki ja Turkukin asettuvat paikalleen ehkä paremmin palapeliä tehdessä. 

Ja luennot voivat olla vielä paljon muutakin, minkä me opettajina saamme siirtää eteenpäin sitten omassa työssämme. Meidän pienryhmälle heräsi monta ajatusta siitä kuinka tämän planetaarisuuden opettamisen voi yhdistää niin moneen. Liikunnassa erilaiset hippaleikit, etäisyyksien hahmottamiset. Ja tietysti käsityöt ja kuvaamataito. Planeettojen ja mallien rakentelu, karttojen piirtäminen. Ja tämä on yksi minulle tärkeä motivaattori kun aloin harkita siirtymistä aineenopettajasta luokanopettajaksi. Olin aika äkkiä kyllästynyt toimimaan vain 45min ajan yhden ryhmän kanssa. Ja toisaalta opettamaan Pariisin rauhansopimista neljä kertaa peräkkäin.

Ensi kerralla mantsan luennot alakavat 2h geokätkentäsessiolla. Täytyy varmaan hiukan harjoittaa taas tuota geosilmää jos jotain meinää löytää.