Maantietoa? Ympäristökasvatusta? Ihmisenä kasvamista? Osallistuvaa ongelmanratkaisua?

Huomenna olisi edessä se maantiedon tentti, johon mulla oli loistava lukusuunnitelma :) Mutta kuinkas sitten kävikään? Nuorempi lapsi sai kovan flunssan ja on ollut alkuviikon poissa hoidosta. Tehokas lukeminen sillä aikaa kun lapsi leikkii on hyvin mielenkiintoinen tapahtuma. Mutta sain kuin sainkin tehtyä molemmista kirjoista itselleni muistiinpanot. Tässä vaiheessa niiden tekeminen tuntui oppimisen ja muistamisen kannalta hyödylliseltä. Kun kirjoittaa asioita ylös samalla kun lukee se saa ainakin minut pohtimaan asiaa syvällisemmin. Josta tulikin sitten mieleeni otsikon asiat...

Maantiedosta tulee mieleen kartat ja valtiot. Aina ne samat asiat joka maailmankolkasta ei ainakaan omaa mielenkiintoani suuremmin herättäneet. Eteneminen valtio valtiolta... Maantiedon opiskelu tapahtui aina luokassa ja kirjan ääressä. Oppikirja, kartta, tehtävät ja sitä rataa.... Tottakai maantiedon opetuksen tavoiteisiin kuuluvat karttojen, tilastojen ja diagrammien, käytön harjoittelu, luonnossa liikkuminen, oman ja lähiseutujen ominaispiirteiden tunnistaminen, maailmankartan hamottaminen, planetaaristen ilmiöiden ymmärtäminen ja monta muuta tiedollista asiaa.

Lukiessani eteeni tulivat tavoitteet maantiedon opettajasta arvokasvattajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Maantiedon opetus pitää sisällään valtavan paljon sellaista ihmisenä kasvamiseen liittyvää ja kauaskantoista materiaalia. Tämä liittyy vahvasti ympäristökasvatukseen ja kestävään kehitykseen. Ja sitä kautta ei vain maantieteellisten tai yhteiskunnallisen asioiden ja ilmiöiden ymmärtämiseen, vaan myös pyrkimykseen aktiiviesta kansalaisesta ja osallistumisesta. Lapselle olisi ennen kaikkea hyödyllistä saada kokemus siitä, kuinka minä voin omilla valinnoillani vaikuttaa koko maailman asioihin....Mutta onko tämä sitten enää maantietoa vai puhutaanko jo puhtaasti ympäristökasvatuksesta? Vai kannattaako näitä kahta edes yrittää erottaa toisistaan? Jokatapauksessa tavat, joita kouluopetuksessa suositellaan ovat kontekstuaalisia. Oppilaan omaan kokemukseen ja sen soveltamiseen koulun ulkopuolella. Arkikielellä ilmaistuna voisi kai sanoa: Menkää ulos! Aistikaa, havainnoikaa ja tutkikaa kaikkea ympärillä olevaa. Rakentakaa ja piirtäkää karttoja! Ottakaa maailma haltuun ympäristöä tutkimalla!

Kirjatentti ja kuinka siitä selviän?

Tänään avasin ensimmäisen tenttikirjan näissä opinnoissa ja huomasin, että en todellakaan selviä lukemalla kirjaa sängyssä maaten. Aikaisemmin lukustrategiani oli, aloita ajoissa ja lue niin monta kertaa kuin ehdit. Opettelin siis ulkoa niin paljon kuin pystyin. Yleensä se toimi hyvin ja tentit meni läpi vielpä hyvin arvosanoin. No muistanko mitään? En muista, enkä muistanut varmaan edes viikkoa tentin jälkeen.

Nyt huomasin heti kuinka ajatus lähti harhailemaan aivan muihin asioihin ja väsykin tuli. En tiennyt yhtään mitä luen. Muistan tämän myös 10 vuoden takaisista opinnoistani. Joutui oikein pinnistellä, etten ajatunut muihin aatoksiin lukiessani. Lisäksi toivoisin kirjoista jäävän jotain vähän pysyvämpään muistiin.

Tällä kertaa ajattelin tomia seuraavalla tavalla. Hämärästi muistan, että olen ajatellut ennenkin tehdä näin, mutta päädyin kuitenkin sitten vain lukemaan koska se on niin paljon nopeampaa. Mutta jos lupaan kokeilla jotain niin ehkä sitten on pakko :) Luen tuon ympäristökasvatuksen kirjan loppuun ja sen jälkeen ryhdyn tekemään itselleni muistiinpanoja tai miellekkartaa asioista. Myös omien ajatusten ylöskirjaaminen voisi olla ihan hyödyllistä. Kirjassa on jokaisen luvun lopussa pohdintatehtäviä, joista osa saattaisi olla jopa ihan tenttikysymyksiäkin. Näihin vastaaminen edes muutamalla sanalla tai lauseella voisi jäsentää omaa oppimista. Viikonpäästä sitten katsotaan tuottiko tämä uusi tapa lukea tenttiin tulosta!

laatikkoleikkiä, kartan piirtämistä ja geokätköilyä

Päästiin viimeksi mantsassa tekemään karttoja Suomen maisema-alueista. Aloitimme laatikkoleikillä. Jokainen ryhmä sai tehdä laatikkoon oman alueensa maiseman. Tämä olis kiva toteuttaa myös oppilaiden kanssa. Laatikot, hiekkaa, kiviä, jäkälää, sammalta sekä paljon erilaisia askartelutarvikkeita. Aika nopeasti kuitenkin huomasimme, että tähän saa menemään aikaa vaikka viikon. On myös ihan eri asia tehdä Lappia kun Pohjanmaata. Ja oppilasryhmät pitäisi miettiä kunnolla, jotta kaikille riittäisi tekemistä eikä myöskään tulisi "hutaistuja" tai liian yksityiskohtaisia töitä.

Näistä laatikoista sitten lähdettiin piirtämään karttoja. Tämä työvaihe oli jaettu kolmeen osaan. Toki helpottaa kovasti mittakaavan pysymistä oikeassa kun piennennetään vähitellen. Oppilaat ei kuitenkaan ehkä jaksa piirtää kartaa kolmea kertaa peräkkäin. Mittakaavan miettiminen ja siinä pysyminen vaati jo vähän miettimistä. Minä olin itse Pohjanmaa-ryhmässä, joten korkeuseroja ei juuri tarvinnut miettiä :) Tarkoitus oli, että kartat olisi lopuksi mahdollisimman "oikeita" karttamerkkeineen. Valmiita töitä ja laatikkoja ihastellessa ryhmä sai kertoa muille alueelle tyypilliset piirteet, näkyikö jääkauden merkit ja tietysti keskusteltiin myös alueen elinkeinoista ja miksei kulttuuristakin. Nämä laatikoit toi ihan eritavalla esille ne tyypilliset asian kun vertaa esimerkiski kuvaan. Ja tässä oppilaat pääsevät tekemään ja suunnittelemaan itse. Ja käyttämään erilaisia materiaaleja.

Matsa loppui sitten geokätköilyyn tai siihen tutustumiseen. Sain yhden oikeankin löydön :) Tässä yhteydessä keskusteltiin siitä, onko geokätköilyä hyvä opettaa koko luokalle? Toisaalta voi saada oppilaat innostumaan tästä kivasta ja koukuttavasta harrastuksesta. Liikuntaa, luontoa, ongelmanratkaisua ja uusia sosiaalisia suhteita niille jotka kiinnostuu...Mutta sitten on se riski, että kätköjä rikotaan vain huvin vuoksi. Tämä on tietysti tosi ikävä ilmiö. Siksi olisi ehkä paras tehdä oppilaille omat kätköt jos haluaa kaikkien kanssa kätköillä. Ja vaikka sitten kerhon muodossa oikeita purkkeja etsimään niiden kanssa, jotka innostuu

.

Humanisti kuutamolla ja luennolla

Jos kurssin suoritusmuoto on se perinteinen luennot + tentti ei minussa herää mitään kovin suuria intohimoja. Luentohan on puuduttavaa istumista suuressa auditoriossa, huonosti-istuvaan pikkutakkiin pukeutuneen vanhan herran polveilevan jorinan kuuntelemista. Siitä sitten yrität saada jotain tolkkua ja siirtää edes osan muistiinpanoihin. Tentin lähestyessä sitten toivot, että kaikki oleellinen löytyisi sieltä muistiinpanoista. Ja muistaisit ulkoaopettelemastasi edes osan. Tokihan tässkin on pyrkimys ymmärtää lukemaansa.

Pitkään on puhuttu ongelmaperustaisesta oppimisesta, jossa itse havainnoimallla, tekemällä ja kokeilemalla päädytään oikeaan ratkaisuun. Muistan, että jo auskultoidessa tästä puhuttiin paljon. Mutta esimerkiksi didaktiikan opetuksessa se jäi asiasta luennoimisen tasolle. Nyt olen onnekseni huomannut, että ongelmaperustainen tapa opettaa on siirtynyt yliopistoonkin. Tai ainakin OKL:ään. Peruskouluissa se toivottavasti on käytössä laajemmin aineessa ja aiheessa kun aiheessa. Aineenopettajaharjoittelussa jonkin verran pyrittiin aktivoimaan oppilaita mutta ainankin reaaliaineissa mentiin pitkälti vielä opettajajohtoisesti. Alun motivaatio pläjäys tunnin aiheeseen saattoi sivuta tätä ajatusta. 

Ja jos mietin sitten omaa oppimistani. Viikonlopun maantiedon luennot tuntuivat kuluvan ihan siivillä kun pääsi itse havainnoimaan. Esimerkisksi kuun ja maan kiertämisen tajuaminen oli huomattavasti helpompaa näin. Muistan omasta kouluajastani että asiat katsottiin liikkumattomasta kirjan kuvasta ja faktatieto luettiin. On myös ihan eri asia katsoa näitä videolta kuin kokeilla itse. Valaista taskulampulla karttapalloa, kiertää rantapallo kädessä tuolia, piirtää karttoja. Ja niinkin yksinkertainen asia kuin palapelien kokoaminen. Tai maailmankartan piirtäminen appelsiiniin. Kukapa meistä ei muistaisi kuinka kaikki tihrustivat Suomen karttaa ja sitten yksi kerrallaan sai käydä näyttämässä ne tärkeät paikat. Jos luokan eteen uskalsi :) Vaasa, Rovaniemi, Joensuu, Helsinki ja Turkukin asettuvat paikalleen ehkä paremmin palapeliä tehdessä. 

Ja luennot voivat olla vielä paljon muutakin, minkä me opettajina saamme siirtää eteenpäin sitten omassa työssämme. Meidän pienryhmälle heräsi monta ajatusta siitä kuinka tämän planetaarisuuden opettamisen voi yhdistää niin moneen. Liikunnassa erilaiset hippaleikit, etäisyyksien hahmottamiset. Ja tietysti käsityöt ja kuvaamataito. Planeettojen ja mallien rakentelu, karttojen piirtäminen. Ja tämä on yksi minulle tärkeä motivaattori kun aloin harkita siirtymistä aineenopettajasta luokanopettajaksi. Olin aika äkkiä kyllästynyt toimimaan vain 45min ajan yhden ryhmän kanssa. Ja toisaalta opettamaan Pariisin rauhansopimista neljä kertaa peräkkäin.

Ensi kerralla mantsan luennot alakavat 2h geokätkentäsessiolla. Täytyy varmaan hiukan harjoittaa taas tuota geosilmää jos jotain meinää löytää.