Maantietoa? Ympäristökasvatusta? Ihmisenä kasvamista? Osallistuvaa ongelmanratkaisua?

Huomenna olisi edessä se maantiedon tentti, johon mulla oli loistava lukusuunnitelma :) Mutta kuinkas sitten kävikään? Nuorempi lapsi sai kovan flunssan ja on ollut alkuviikon poissa hoidosta. Tehokas lukeminen sillä aikaa kun lapsi leikkii on hyvin mielenkiintoinen tapahtuma. Mutta sain kuin sainkin tehtyä molemmista kirjoista itselleni muistiinpanot. Tässä vaiheessa niiden tekeminen tuntui oppimisen ja muistamisen kannalta hyödylliseltä. Kun kirjoittaa asioita ylös samalla kun lukee se saa ainakin minut pohtimaan asiaa syvällisemmin. Josta tulikin sitten mieleeni otsikon asiat...

Maantiedosta tulee mieleen kartat ja valtiot. Aina ne samat asiat joka maailmankolkasta ei ainakaan omaa mielenkiintoani suuremmin herättäneet. Eteneminen valtio valtiolta... Maantiedon opiskelu tapahtui aina luokassa ja kirjan ääressä. Oppikirja, kartta, tehtävät ja sitä rataa.... Tottakai maantiedon opetuksen tavoiteisiin kuuluvat karttojen, tilastojen ja diagrammien, käytön harjoittelu, luonnossa liikkuminen, oman ja lähiseutujen ominaispiirteiden tunnistaminen, maailmankartan hamottaminen, planetaaristen ilmiöiden ymmärtäminen ja monta muuta tiedollista asiaa.

Lukiessani eteeni tulivat tavoitteet maantiedon opettajasta arvokasvattajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Maantiedon opetus pitää sisällään valtavan paljon sellaista ihmisenä kasvamiseen liittyvää ja kauaskantoista materiaalia. Tämä liittyy vahvasti ympäristökasvatukseen ja kestävään kehitykseen. Ja sitä kautta ei vain maantieteellisten tai yhteiskunnallisen asioiden ja ilmiöiden ymmärtämiseen, vaan myös pyrkimykseen aktiiviesta kansalaisesta ja osallistumisesta. Lapselle olisi ennen kaikkea hyödyllistä saada kokemus siitä, kuinka minä voin omilla valinnoillani vaikuttaa koko maailman asioihin....Mutta onko tämä sitten enää maantietoa vai puhutaanko jo puhtaasti ympäristökasvatuksesta? Vai kannattaako näitä kahta edes yrittää erottaa toisistaan? Jokatapauksessa tavat, joita kouluopetuksessa suositellaan ovat kontekstuaalisia. Oppilaan omaan kokemukseen ja sen soveltamiseen koulun ulkopuolella. Arkikielellä ilmaistuna voisi kai sanoa: Menkää ulos! Aistikaa, havainnoikaa ja tutkikaa kaikkea ympärillä olevaa. Rakentakaa ja piirtäkää karttoja! Ottakaa maailma haltuun ympäristöä tutkimalla!

Mulla on uusi kämppis

Soluasumiseen kuuluu vaihtuvat ihmiset. Joskus ne vaihtuvat nopeasti joskus taas saat asua samojen kanssa pitkäänkin. Minä sain kuukauden asumisen jälkeen yhden uuden kämppiksen. Alku ainakin vaikutti oiken lupaavalta vaikka meillä onkin melkoinen ikäero. Kivan tuntuinen ja minulle sopivan puhelias. Tosin tämäkin taitaa olla linnoittautujatyyppi :) Edelleen olen ainoa jolla on avoimet ovet kun olen huoneessani. Minä en muutenkaan pidä suljetuista tiloista ja olen mieluummin selvästi kotona kun ovet takana piilossa. Toki, jos puhun puhelimessa, kuunetelen musiikkia tai katson televisota äänet suurella, suljen oven.

Ja mikä tärkeintä meidän puhtaanapitonäkemyksemme ovat samalla tasolla. Edelleen olen sitä mieltä, että tämä on soluasumisessa ehkä se tärkein pointti. Jos ei siis ole lähtökohtaisesti hakemassa itselleen ystävää tai halua asua sellaisen kanssa. Ja huoltomieskin oli poissaollessani käynyt korjaamassa ilmoittamani viat :) Nyt kelpaa taas laskea vettä, vessaankin saa valot ilman väkivaltaa ja ulko-ovikin menee helposti lukkoon.

Kirjatentti ja kuinka siitä selviän?

Tänään avasin ensimmäisen tenttikirjan näissä opinnoissa ja huomasin, että en todellakaan selviä lukemalla kirjaa sängyssä maaten. Aikaisemmin lukustrategiani oli, aloita ajoissa ja lue niin monta kertaa kuin ehdit. Opettelin siis ulkoa niin paljon kuin pystyin. Yleensä se toimi hyvin ja tentit meni läpi vielpä hyvin arvosanoin. No muistanko mitään? En muista, enkä muistanut varmaan edes viikkoa tentin jälkeen.

Nyt huomasin heti kuinka ajatus lähti harhailemaan aivan muihin asioihin ja väsykin tuli. En tiennyt yhtään mitä luen. Muistan tämän myös 10 vuoden takaisista opinnoistani. Joutui oikein pinnistellä, etten ajatunut muihin aatoksiin lukiessani. Lisäksi toivoisin kirjoista jäävän jotain vähän pysyvämpään muistiin.

Tällä kertaa ajattelin tomia seuraavalla tavalla. Hämärästi muistan, että olen ajatellut ennenkin tehdä näin, mutta päädyin kuitenkin sitten vain lukemaan koska se on niin paljon nopeampaa. Mutta jos lupaan kokeilla jotain niin ehkä sitten on pakko :) Luen tuon ympäristökasvatuksen kirjan loppuun ja sen jälkeen ryhdyn tekemään itselleni muistiinpanoja tai miellekkartaa asioista. Myös omien ajatusten ylöskirjaaminen voisi olla ihan hyödyllistä. Kirjassa on jokaisen luvun lopussa pohdintatehtäviä, joista osa saattaisi olla jopa ihan tenttikysymyksiäkin. Näihin vastaaminen edes muutamalla sanalla tai lauseella voisi jäsentää omaa oppimista. Viikonpäästä sitten katsotaan tuottiko tämä uusi tapa lukea tenttiin tulosta!

Palloilua

Liikuntatunti aloitettiin täpinöinnillä pukuhuoneessa...Tää on jännää? Mitähän me tehdään? Liikutaanko oikeasti? Ja tietysti keskusteluun mahtuu niitä ikäviä muistoja koulun liikkatunneilta. Ja joo, liikuttiinhan me :) Alkulämmittelyissä tuli jo ihan valtavan kuuma ja sydän hakkasi. Pari kertaa piti vilkaista rannetta. Mikähän mun syke on? Mut kato eihän mulla olekkaan sykemittaria. Olen liikkumassa liikunnan ilosta, en kaloreiden kulutuksen tai maksimisykkeen saavuttaakseni. Pelaan innoissani polttopalloa eri variaatioin, juoksen hippaa karkuun niin lujaa kun pääseen ja unohdan kuinka paljon oikeastaan sinä aikana teenkään. Paitsi että hengästyn, joudun käyttämään koordinaatiokykyä, tasapainoilemaan, reagoimaan nopeasti (liikkeelle, pysähtyminen) heittämään ja ottamaan kiinni. Minun ja varmasti aikamonenkin aikuisen liikunta pyörii mittareiden ja erilaisten apsien ympärillä...Kuten yksi ystsävä kerran sanoi: "Tuntuu, ettei ole tehnyt mitään jos ei suoritusta mittaa ja rekisteröi ja ehkä julkaisekin jossain." Missä ovat aikuisten peli/leikkitunnit? En toisaalta yhtään ihmettele, että aikuiset haluavat pelailla jossain ns.höntsäporukassa huvikseen.

Alakoulussa olisikin erityisen tärkeää muistaa liikkumisen ilo ja riemu lajien teknisen osaamisen sijasta. Viime viikolla oli lapseni ensimmäinen telinevoikka taas kesän jälkeen. Salista kuului käytävälle tuon tuosta riemunkiljahduksia ja ulos tuli hikinen ja suu korviin saakka hymyilevä pikkupoika. Ja äiti oli todella iloinen. Nimittäin kesän jalkapalloharjoitusten jälkeen poika oli siinä uskossa, että hän ei osaa ja on hidas. Toivon, että nämä kasvojen ilmeet säilyvät minulla ikuisesti muistissa omassa työssäni.

Liikkumisen ohella tunnilla käytiin läpi monta opettamiseen liittyvää asiaa. Miten oppilaat järjestetään ohjeiden antamisen ajaksi. Itse olen käytännössä oppinut, ettei rivissä seisominen aina toimi. Ja alkuleikit olisi hyvä olla sellaisia, jotka vähän jo harjaannuttavat lajiin tai välineeseen. Ja yhteen tuntiin kannattaa ottaa pari kolme erilaista alkulämmittelyä/leikkiä. Helpotusta tuli myös sitten siihen itseäni usein askarruttaneeseen kysymykseen, pitääkö esim. palloilussa pelata tarkoilla säännöillä? No ei tarvitse. Yksinkertainen on parasta. Tokihan aina löytyy ne lajin harrastajat, jotka urputtavat sääntöjen "vääryydestä". Mutta ope on kuitenkin pomo ja päättää miten tehdään ja milloin peli vihelletään poikki. Mutta näillä helpoilla säännöillä ja pienillä peleillä mahdollistetaan kaikkien osallistuminen myös peliin. Varmasti kaikki muistavat omasta kouluajastaan esimerkiksi ne jalkispelit, jossa pari kolme oppilasta pelaa ja muut seisoskelevat tai juoksevat rinnalla pääsemättä koskaan palloon.

Liikkumisen iloa

Ensimmäinen liikkatunti takana. Siinä ei tullut juurikaan hiki koska aloitimme luennolla siitä, mitä koululiikunta ja liikunnanopetus on. Tai siitä oli tarkoitus aloittaa. Koululiikunta osoittautui aiheeksi, joka kirvoitti sellaisen määrän kysymyksiä ja keskustelua että pääsimme ensimmäiseen diaan. Melko kova oli hajonta Suomen kouluissa, miten liikunnanopetus kouluissa tapahtuu ja mitä opetetaan. Opetussuunnitelma mainitsee yhden lajin ja se on uinti. Muut opetussuunnitelman tavoitteet voi saavuttaa monien eri lajien tai liikkumisen kautta. Liikuntaa ohjaa kouluissa varmasti myös opettajan oma mielenkiinto tiettyjä lajeja kohtaan.

Itse olen ollut aina innokas ja kokeilunhaluinen, Ja kiitos vanhempieni myös oikeilla varusteilla matkassa. Minua opettajana on kovasti surettaneet ne lapset, jotka yrittävät opetella hiihtoa tai luistelua täysin vääränlaisilla ja huonokuntoisilla välineillä. Onneksi monesta koulusta löytyy lainavehkeet ja nykyään jopa parempikuntoisena kuin liikkumattoman perheen kaapista kaivamat. Minulle liikunta oppiaineena on ollut aina mieluisa vaikka en niin hyvä missään erityisessä lajissa ollutkaan.

Ja tästä sitten päästäänkin liikunnan arviointiin, mikä aiheutti kovasti keskustelua. Miten alakoulun liikuntaa pitäisi arvioidoa? Saavatko jalkapalloilijat tai ballerinat aina automaattisesti kympin? Tämä on asia, joka minua joskus kouluaikana ärsytti. Arvosanaan kahdeksan saa, kun yrittää aina parhaansa ja on motivoitunut. Ei tarvitse osata lajia teknisesti oikein tai olla siinä hyvä. Entä sitten jos ei yritä mutta osaa? Tai jos on huippuhiihtäjä mutta telinejumppa ei kiinnosta tai lentopallo onnistu. Tärkein pointti keskustelussa oli arviointikriteerien miettiminen ja niiden kertominen niin lapsille kuin vanhemmille. Jotta vältyttäisiin tooivonmukaan niiltä lukuisilta soitoilta todistustenjon jälkeen.

Mites se oma liikunnanopetus sitten? Vaikka tykkään kovasti liikunnassa ja sen opettamisesta, olen huomannut kuinka vaikeaa se voi olla. Miten rakennan tunnin niin, että se motivoi oppilaita. Miten harjoitellaan? Yhdessä? Erikseen? Leikin? Pelin vai minkä kautta? Ja kun tavoitteena olisi kuitenkin säilyttää jokaisella liikkumisen ilo. Tämä puoli liiikkumisessa on tullut meidän perheessä kesän aikana hyvin esille. Ohjaavalla aikuisella/opettajalla/valmentajalla/vahemmalla on todella suuri merkitys kuinka lapsi kokee liikunnan ja ennenkaikkea itsensä liikkujana. Huomenna innokkaana pallopelejä kohden :)

Kuukausi takana

Opiskelijaelämää on takana kuukaudenpäivät. Ja mitkäs on fiilikset? Kaikin puolin tuntuu tosi hyvältä, vaikka aivojen opiskelumoodiin säätäminen hiukan kestää ja ensimmäinen tenttikin jännittää. Kirjalliset tehtävät ja luennot ovat olleen varsin opettavaisia. Muutenkin on erittäin positiivinen fiilis opintojen hyödyllisyydestä. Tässä ei todellakaan ole kyse siitä, että saan kouraani paperin, jolla todistan pätevyyteni virkahaussa. Ainakin tähän mennessä opiskelu on keskittynyt mahdollisimman laajan pääoman keräämiseen tulevaa varten. Ja vielä niin, että ideat ja tuotokset pyritään jakamaan kaikille muillekkin. Oikein odotan sitä kun pääsee kokeilemaan ensin harjoittelussa, ja sitten työelämässä näitä saatuja eväitä.

Mulla oli yksi opiskelukaveri, joka halusi aina vain luennot ja tentin. Jos piti kirjoittaa silloin 2000-luvulla muotiin tullut luentopäiväkirja, hän poistui kurssilta. Itsellekkin tuntui joskus helpommalta vain tenttiä ja unohtaa sitten seuraavalla viiikolla lukemansa. Erityispedan opinnoissa jo vähän väläyteltiin ongelmaperusteista oppimista ja se tuntui kivalta vaihtelulta tenttiin lukemiseen. Vielä historian didaktiikan opinnoissa tuntui siltä, että ne olivat jotenkin irrallaan auskultoinnista. Nyt on ihan eri mielikuva siitä mitä ainadidaktiikka on.

Ja vaikka mua kaikkein eniten jännittää musiikki ja ne piano-opinnot, niin mielenkiinnolla ja avoimin mielin sitäkin kohti. Motto voisikin tälle vuodelle olla Opiskele ihmetellen! Nyt aloittelemme kahden muun kanssa äikän lukuvuosisuunnitelmaa, mikä sekin vaikuttaa erinomaiselta tavalta tarkistaa opiskelijoiden ops tuntemusta, yhdistettynä käytännön toteutukseen.

Ja Rauma noin muuten on vielä vaikuttanut oikein kivalta paikalta. Ollaan porukalla käyty leffassa ja syömässä. Mikä parasta mun ei tarvi sovitella omaa haluani leffaan tai ravintolaan kenenkään toisen menoihin :) Jihaa! Tää on ihan luksusta perheenäidille. Kelloa ei valttämättä tarvitse katsoa koko iltana. Syön, urheilen, luen ja seikkailen netissä just silloin kun haluan. Nyt olis vielä testaamatta Rauman joogasali :) Ja uusi kämppiskin taitaa odotella ensiviikolla.

laatikkoleikkiä, kartan piirtämistä ja geokätköilyä

Päästiin viimeksi mantsassa tekemään karttoja Suomen maisema-alueista. Aloitimme laatikkoleikillä. Jokainen ryhmä sai tehdä laatikkoon oman alueensa maiseman. Tämä olis kiva toteuttaa myös oppilaiden kanssa. Laatikot, hiekkaa, kiviä, jäkälää, sammalta sekä paljon erilaisia askartelutarvikkeita. Aika nopeasti kuitenkin huomasimme, että tähän saa menemään aikaa vaikka viikon. On myös ihan eri asia tehdä Lappia kun Pohjanmaata. Ja oppilasryhmät pitäisi miettiä kunnolla, jotta kaikille riittäisi tekemistä eikä myöskään tulisi "hutaistuja" tai liian yksityiskohtaisia töitä.

Näistä laatikoista sitten lähdettiin piirtämään karttoja. Tämä työvaihe oli jaettu kolmeen osaan. Toki helpottaa kovasti mittakaavan pysymistä oikeassa kun piennennetään vähitellen. Oppilaat ei kuitenkaan ehkä jaksa piirtää kartaa kolmea kertaa peräkkäin. Mittakaavan miettiminen ja siinä pysyminen vaati jo vähän miettimistä. Minä olin itse Pohjanmaa-ryhmässä, joten korkeuseroja ei juuri tarvinnut miettiä :) Tarkoitus oli, että kartat olisi lopuksi mahdollisimman "oikeita" karttamerkkeineen. Valmiita töitä ja laatikkoja ihastellessa ryhmä sai kertoa muille alueelle tyypilliset piirteet, näkyikö jääkauden merkit ja tietysti keskusteltiin myös alueen elinkeinoista ja miksei kulttuuristakin. Nämä laatikoit toi ihan eritavalla esille ne tyypilliset asian kun vertaa esimerkiski kuvaan. Ja tässä oppilaat pääsevät tekemään ja suunnittelemaan itse. Ja käyttämään erilaisia materiaaleja.

Matsa loppui sitten geokätköilyyn tai siihen tutustumiseen. Sain yhden oikeankin löydön :) Tässä yhteydessä keskusteltiin siitä, onko geokätköilyä hyvä opettaa koko luokalle? Toisaalta voi saada oppilaat innostumaan tästä kivasta ja koukuttavasta harrastuksesta. Liikuntaa, luontoa, ongelmanratkaisua ja uusia sosiaalisia suhteita niille jotka kiinnostuu...Mutta sitten on se riski, että kätköjä rikotaan vain huvin vuoksi. Tämä on tietysti tosi ikävä ilmiö. Siksi olisi ehkä paras tehdä oppilaille omat kätköt jos haluaa kaikkien kanssa kätköillä. Ja vaikka sitten kerhon muodossa oikeita purkkeja etsimään niiden kanssa, jotka innostuu

.