Harjoittelussa

Toinen päivä opetusharjoittelussa takana. On kiva olla pitkästä aikaa taas koulussa ja oikeiden oppilaiden parissa. Luokka, jossa työskentelen on oikein kiva ja aika tavallinen tokaluokka. Ohjaajaksi sain tutun ja kokeneen opettajan. Tuntien seuraaminen on mukavaa. Pienten kanssa tunneilla on osallistuvakin rooli vaikka ei itse olisikaan vastuussa opetuksesta. Tykkään myös seurata oppilaiden ilmeitä, reaktioita ja oheishääräämistä. Kun itse opettaa luokan edessä tähän ei ole samalla tavalla aikaa. Oppilaista näkee aika hyvin kuka hiffasi mitäkin ja onko motivaatio tehtävää tai opetusta kohtaan millainen. 

Toisen opettajan opetuksesta saa helposti napattua itselleen monta hyvää isompaa ja pienempää kikkaa. Kertotaulujen opettelussa voi keksiä hauskoja muistitarinoita, jotka auttavat muistamaan vaikeat laskut. Aineenopettaja taustalla minun on joskus vaikea muistaa mennä tarpeeksi lapsen maailmaan. 

Pidin tänään ensimmäiset omat tunnit. Äikkää ja ylliä ja kuten usein uuden ryhmän kanssa tai sijaisena ollessa alku on hiukan kankeaa ja yhteisen sävelen löytyminen kestää hetken :) aina jälkeenpäin tajuaa miten tärkeää ryhmän tunteminen tuntisuunnittelussa on. Mikä motivoi, miten opetuskeskustelua käydään, miten sovelletaan opittua. 

Yllissä oppilaat jaksoivat kyllä hienosti kirjoittaa kolme pitkää ja vaikeaa lausetta. Mutta he eivät ehkä sen perusteella kuitenkaan sisäistäneet opetettavaa asiaa. Nyt tekisin saman vielä yksinkertaisemmin. Onneksi tunnin toiminnallinen puoli osoitti että oppilaat tajusivat ravintoketjun idean :) Vaikka toki jollakin oli ajatuksena, että mato syö oravan tai susi lapsen. Täytyy ottaa selkeä kertaus ennen kuin ryhdymme soveltamaan opittua leikin avulla. Kirjoituskirjaimet olisi ehkä myös ollut hyvä kerrata ja tavutus myös :)

Mihin iltani kulutan?

Etäopiskeluviikoilla ei ole mitään järkeä edes miettiä mihin ilta kuluu. Kun lapset on haettu hoidosta, syöty päivällinen, siivottu jäljet (lapset katsovat Pikkukakkosta). On aika jonkun lähteä johonkij harrastukseen/kauppaan/ulkoilemaan ja sitten taas iltapesut, palat ja lasten nukuttamiset. Hups! Kello onkin jo kymmenen ja vähintään yksi pyykkioperaatio tekemättä.

Mitä tekee äiti ja aikuinen opiskelija koulupäivän jälkeen silloin kun olen täällä Raumalla? Netin, telkkariohjelmien ja kirjojen äärelle olis niin helppo jäädä. Käpertyä rauhassa peiton alle ja viettää siellä koko ilta kun kerrankin rauhassa saisi. Vähän suklaata tai lasi viiniä kylkeen niin olohan olis ihan kun lomalla. Kotona joko halutaan vaihtaa toiseen ohjelmaan tai sitten huudetaan ja melskataan niin kovaa, ettei katsomisesta tai lukemisesta tule mitään.Tai vähintäänkin on tiskiä tai pyykkiä, joka pitäisi hoitaa johonkin suuntaan. Etenkin nämä opiskelupäivät kun on aamulla lähtenyt varhain ajelemaan ja takana on pitkä päivä ilman kunnollista ruoka- ja kahvitaukoa.  Kotiinpäästyä ja syötyä väsyttää niin valtavasti....Eikä kukaan edes häiritse jos vähän nukkuu.

Olen yrittänyt täällä ollessani tehdä edes jotain tehokasta ja järkevää. Tänään katselin läpi vähän koulujuttuja ja kävin kaupassa hakemassa huomiselle eväitä, koska taaskaan ei ole ruokatuntia ja edessä on vielä pitkä kotimatka. Olen myös yrittänyt keskittää näille illoille liikuntaharrastusta, jolloin se ei ole perheen ajasta poissa sitten kotona. Olisi tehnyt mieleni ulos mutta koska ilta kylmeni ja merituuli on täällä aivan yhtä ikävä kun kotonakin ja minä puutteellisin varustein, niin en lähtenyt. Sain kuitenkin rullattua joogamaton lattialle ja tehtyä oman harjoitukseni. Vanhan joogamaton tuominen tänne on ollut aivan loistava juttu. Selkä ja niskat kiittää päivän istumisesta.

Ilman ohjetta tai kunnollista tehtävänantoa on hukassa!

Sen huomaa kyllä nopeasti käytännössä kun on pikkusen kiireessä tai huolimattomuuttaan antanut oppilaille huonot tai puutteelliset ohjeet. Eihän hommasta silloin tule yhtään mitään. Motivaatio tehtävän suorittamiseen on myös hakusessa kun ei oikein ole käsitystä, että mitä ja miten. Useinhan nämä vaillinaiset tai epäselvät ohjeet antaa juuri siitä itselle kaikkien helpoimmasta tai tutuimmasta asiasta. On vaikea aina muistaa, että oppilaalla ei ole välttämättä mitään aikaisempaa tietopohjaa johon nojata. Olen huomannut että opetan jopa matikkaa paremmin tai voisiko sanoa perusteellisemmin kuin historiaa. Koska joiudun paneutumaan asiaan huomattavasti enemmän enkä vedä liian suoria linjoja tai oleta että kuvaa näyttämällä koko homma on oppilaalle selvä.

Nyt mulla on itsellä just sellanen epätoivon reunalla vaappuva olo käsillä olevasta teknisestä piirrustuksesta, johon en saanut opettajalta tarvitsemaani opastusta ja selvää tehtävänantoa. Mutta koska mä olen aikuinen enkä peruskoululainen koitan selvitä tehtävästä. Taloutemme mies auttoi alkuun ja neuvoi mittakaavan laskemisessa. (Ja ei, hän ei tehnyt kuitenkaan tehtävää puolestani.) Keskustelut tehävästä muiden kanssa niin naamatusten kun facebookissakin. Taisin viikonloppuna avautua parin viinilasin jälkeen myös näitä työkseen tekeville ;) Harmittaa kun en ottanut paperia mukaan niin olisivat voineet vähän mua jelpata :) Tässä nyt on kasassa neljä eri versiota. Aina edellinen pikkuisen seuraavaa tarkempi ja kai parempi...

Tyhjästä on paha nyhjästä...Pannunalusta, jakkaraa, korua..

Muistikuvat teknisestä työstä eivät ole ruusuiset. Parijonossa kipittelimme yläasteen puolelle pimeään kellariin aivan liian isojen koneiden ääreen. Muistan, että teimme viestikapulan ja sellaisen vaneritontun :) Valinta tekstiilin ja teknisen välillä tehtiin silloin jo 3lk. jälkeen ja valinta oli minulle ihan selvä. Muistaakseni yksikään tyttö ei silloin valinnut teknistä, se ei tainnut olla tapana 1990-luvulla? Yläasteella teimme jonkin pienen vaihdon tekniseen. Tämä ei ehkä sitten teknisen opettajaa niin miellyttänyt...Tytöt jonoon, pora käteen ja 3h porasimme reikiä puuhun. Ja ei, me emme tehneet kynäsiiliä vaan porasimme seinään kiinnitettyyn puuhun reikiä edes vaihtamatta kertaakaan erikokoista terää. Ja opettaja itse häipyi johonkin. Piti meidän sitten tehdä jotain metallistakin, siitä muistan, että omani ja aika monen muunkin työn teki valmiiksi joku pojista. Opettajaa ei taaskaan näkynyt missään... Ehkä silmälläpidon ja välittömän valvonnan alaisuus olivat tuntemattomia termejä.

Aikuinen nainen on tutustunut sitten työkaluihin ja niiden käyttöön muutamassa kotiprojektissa. Mulla on jopa oma hiomakone ja työkalupakki :) Tykkään tehdä käsillä muutakin kun askarella, enkä pelkää koneita. Vaikka kaikki ei aina todellakaan mene niin kun Strömssössä. Ja meillä asuu mies, joka rakastaa erilaisia vempaimia ja käyttää niitä myös.

Raumalla teknisen työn demoja on ollut tähän mennessä kaksi. Sekä puu-, että metallipuolella ollaan päästy tutustumaan nykyajan opetukseen ja teetettäviin töihin Suuria ongelmia mulle tuottaa tehtävä, jossa pitää yhdessä keskustellen saada aikaiseksi vuosisuunnitelma yhdelle koululle, kaikille luokille yhdeksi lukuvuodeksi. Ideoita on kyllä netti pullollaan mutta kuinka homma sitten käytännössä menee? Kuinka paljon tunteja 3lk. tarvistee talouspaperitelineen tekemiseen? Entä kauanko menee 6lk. jakkaran suunnitteluun ja valmistamiseen? Miten muotoilu, materiaalioppi ja työsuunnittelu toteutetaan? Mites ne materiaalikustannukset? Yhteistyö tekstiilin kanssa? Selailin kirjahyllystä löytyvää Ok. Omin käsin kirjaa ja keräsin sieltä tähän muutaman vinkin. Ja sitten pari kuvaa kivoista miehen isän tekemistä töistä.

Älypelit liikunnassa

Liikuntatunti alkoi kuinkas muuten kun teknisillä ongelmilla. Nyt ei olleet hukassa pallot tai mailat vaan verkkoyhteydet eivät pelittäneet ihan kaikissa laitteissa. Pääsimme tutustumaan uudenlaiseen koululiikuntaan. En tiedä onko joku opettaja jossain oikeassa koulussa joskus näitä käyttänyt. Norssia ei siis nyt lasketa :) Kyseessä ovat Jungle Race ja ActionTrack . Jungle Race on strateginen ulkoilu- ja urheilupeli, jossa pelaaja kerää matkapuhelimessaan toimivan sovelluksen avulla kartalla näkyviä hedelmiä. Jottei tehtävä olisi liian helppo, hedelmät liikkuvat. ActionTarck aktiviteetti voi olla esimerkiksi alueopastusta, aarteenmetsästystä, kilpailua tai interaktiivinen tarina. Jungle Race on ilmainen sovellus, jota voi käyttää hyvin myös omien lasten kanssa. ActionTrack vaatii useimmin lisenssin. Joitakin ilmaisia sielläkin on ja demoversiota pääsee ainakin kurkkaamaan.

Ei sitten muuta kun kännykkä tai iPad kädessä liikkeelle. Me etenimme pääasiassa pareittain tai pienissä ryhmissä. Alku oli vähän hankala kun kaikki näkyivät yhdessä sumpussa kartalla ja sitten suunnistamaan kohti hedelmiä. Ja kyllä harmitti kun joku ehti napata just nenän edestä tai hedelmät karkasivat. Tässä suunnistusmuodossa ei voi jäädä ensimmäisen nurkan taakse istumaan ja juttelemaan koska ope näkee missä kukin menee :) Pienille oppilaille voi myös itse rajata alueen esim. koulun kenttä, jolle hedelmät ilmestyvät. Isompien kanssa on sovittava tarkasti aikataulusta, ettei vahindossa lähde liian kauas eikä sitten ehdi ajoissa takaisin.

Pelit aktivoivat ja tuovat vaihtelua siihen perinteiseen suunnistukseen tai aarteenetsintään. Mutta ne edellyttävät opettajalta paitsi kiinnostusta ja hiukantaitoa myös laitteita. Nyt meillä oli käytössä omat kännykät sekä norssin iPadit. Mutta monestako koulusta sellaiset löytyvät? Saako niitä viedä ulos? Voiko käyttää oppilaiden omia kännyköitä? Jos jotakin hajoaa niin kuka vastaa? Olisi kuitenkin kiva päästä oppilaiden kanssa hyödyntämään laitteita ja niiden sovelluksia myös liikunnan tai luonnontieteen oppimisessa. Monella koululaisella ja varmasti myös vanhemmalla tai opettajalla on käsitys laitteista ainostaan viihdekäytössä, mikä tietysti on lähtökohtaisesti paha asia. Meille se voi olla vierasta ja outoa mutta lapsille se on arkipäivää ja aivan luonnollista toimia näiden laitteiden kanssa.

Ongelmaksi meillä muodostui se, että kuljimme päät kohti puhelimen näyttöä emmekä huomioineet liikennettä tarpeeksi hyvin. Ihan kaupungin keskusta ei taida olla paras vaihtoehto näiden käyttöön. Ja allekirjoittaneelta loppui tietysti akku heti alkuunsa :) Näkisin kuitenkin että mieluummin tämä kuin geokätkentä koko luokan kanssa. Vaikka sekin on kivaa niin valitettavasti kaikki eivät sitten millään malta jättää kätköjä rauhaan. Ja mikä sen ikävämpää kun rikottu kätkö niin tekijälle kun etsijällekkin.

Kun täytyy koskettaa toista liikuntatunnilla

Tuossa jo aiemmin tuli esiin ajatuksia toisen ihmisen koskemisesta liikunnan puitteissa. Meistä jokaisella on joku mielikuva tai ajatus siitä, miltä toiseen koskeminen liikunnan puitteissa tuntuu. Törmäyksiä ja muksahduksia tulee tietysti tuon tuosta ja niihin olemme tottuneet. Parityöskentely kaverin kanssa sopii varmasti melkein kaikille. Mutta entä sitten oudompien tai sellaisten kanssa, joista ei oikein pidä. Minä koen epämiellyttäviksi kohtaamiset outojen ja uusien ihmisten kanssa jos he ovat tottuneet halaamaan tai antamaan poskisuudelmia tavatessa. Kestän sen mutta se ei tunnu mukavalta. Joogatessa olen pikkuhiljaa tottunut siihen, että ohjaaja tulee korjaamaan kehon asentoa enkä mene siitä enää sekaisin. Tuttujen ja ystävien kanssa halaaminen on luonnollinen osa tervehdystä tai onnittelua. Huomaan, että olen opettajana tehnyt tässä kohdassa virheitä. Edennyt liian nopeasti sellaisiin harjoituksiin, joissa otetaan kontaktia toisiin. Enkä ole myöskään aina kiinnittänyt tarpeeksi huomiota siihen kokevatko oppilaat olonsa turvalliseksi toimia näin.  Toiset oppilasryhmät ovat jo niin ryhmäytyneitä ja tuntevat toisensa hyvin jolloin voi edetä nopeammin.

Me pääsimme kokeilemaan nassikkapainia, jossa luonnollisesti ollaan lähellä toista ja koskettamaankin joutuu. Aloitimme tunnin tekemällä itsenäisiä lämmittelyitä. Kaikki tekivät samaan aikaan omaan kehoonsa keskittyneenä. Seuraavaksi siirryttiin matalan kynnyksen kontaktiin, jossa kaverin liikkumista yritettiin estää tai kaveria yritettiin työntää pois. Vähitellen edettiiin siihen, että paria otetiin kunnolla kiinni. Kun harjoitukset etenivät vähitellen ja aina aloittaen saman parin kanssa ei parin vaihtuminenkaan tuntunut hankalalta. Alkuksi kukaan ei varmasti olisi uskonut laulavansa polvillaan jänis istui maassa ja hierovansa "autopesukaistaa" konttaavan selkää. Saati sitten, että olisi vapaaehtoisesti, selvinpäin julkisella paikalla kontannut muiden välissä hierottavana. Mutta kun tuntee olonsa turvalliseksi ja tunti on edennyt pikkuhiljaa vaativampaan, tämä oli oikein sopiva loppurentoutus.

Tänään pääsimme kokeilemaan erilaisia fyysisiä harjoituksia draamakasvatuksen parissa. Nyt tuntui jo paljon rennommalta aloittaa koko hommaa. Näissä fyysisissä lajeissa tai jos niitä käytetään työkaluina johonkin muuhun on erittäin tärkeää ryhmäyttää oppilaat ensin kunnolla ja luoda säännöt minkä puitteissa toimitaan.

Voimistelu ja ulkoleikit

Liikuntaa opettaessa olen törmännyt siihen kuinka mielikuvitus on hukassa. Tai sitten ei enää oikein muista, mitä kaikkea pallolla tai hyppynarulla voi oikeastaan tehdä. Ja ehkä useammin voisi myös kysyä oppilailta "Miten muuten tätä voisi heittää?" Tai "Mitä muuta voisi tehdä?" Ja liikunta voi hyvin olla myös improvisointia. Pääsimme kokeilemaan voimistelunauhoja ja sehän oli valtavan kokonaisvaltaista ja vapauttavaa. Juoksennella ja heiluttaa nauhaa joka tekee kaunista kuviota....Ja joskus tietysti menee solmuun. Musiikkia taustalle ja siitä tuleekin jo ihan erilainen liikuntatunti. Lapset voisivat mennä välillä omiaan ja sitten välillä voisi koittaa tehdä sellaista, mikä erilaisen musiikin kautta on keholle mieluisaa. Alkulämppää voi ottaa paitsi erilaisilla heittelyillä myös hippa tai viestijuoksulla.

Myös ulkoleikit luonnistuivat aikuisilta ainakin jotenkuten. Pientä pahoinvointia saatiin aikaiseksi hännänryöstössä ja muutama kaatuminen/törmääminen. Olemme kai sitten porukkana aika heittäytyviä. En tiedä olisivatko kaikki aikuiset valmiita roikkumaan toistensa niskassa ja yrittämässä varastaa oman jonon viimeiseltä häntää :) Hännänryöstöt ja lohikäärmeleikit aiheuttivat keskustelua toisen koskettamisesta. Oma kokemukseni on, että sääntöjen ja leikkien puitteissa oppilaat ovat valmiita koskettamaan toisiaan. Muissa tilanteissa tulee enemmän esiin näitä "Yäk! En varmasti ole tuon pari tai ota kädestä kiinni." Pääsin kerran toiseksi opettajaksi kokeneen liikunnanopen tunnille. Tunnin aiheena oli koulupaini. Ajattelin mielessäni että mitä tästäkin tulee. Mutta tästä ryhmässä turvalliseksi olonsa kokemisesta ja toisen koskettamisesta myöhemmin lisää.