Mitä harjoittelusta jäi käteen?

Kolme viikkoa harjoittelussa meni siivillä ja olo on haikea. Olen tosi tyytyväinen, että päätin mennä harjoitteluun. Kerrankin oli aikaa jutella kollegan kanssa siitä, mitä kaikkea luokanopettajan työhön kuuluu. Nyt olin myös aivan eri asemassa kuin aikoinaan auskultoidessa. Nyt omaa työhistoriaa oli takana jo jonkin verran ja ohjaaja oli tuttu niin työkuvioista kun vapaa-ajaltakin. Hyvin pysyttiin työasioissa työajalla :) Uskalsin paremmin kysyä, miten mitäkin asiaa lähestyä niin opetuksessa, vanhempien kanssa asioidessa kun työyhteisössäkin.

Aineenopettajana minulla on huomattavasti helpompaa pitää työminä ja kotiminä erillään. En ole aikaisemminkaan kokenut ongelmallisena kertoa oppilaille jotakin omia kokemuksiani esimerkiksi yhteiskuntaoppia opettaessani. Yläkoululaiset eivät kuitenkaan yleensä tule kyselemään missä asun, tai mikä lapseni nimi on. Tai koskettele vaatetta tai korua. He eivät myöskään kerro omasta elämästään samalla tavalla kuin pienet oppilaat, jotka vielä usein odottavat sinun ottavan selvästi kantaa asiaan. Onko sitten helpompi jos ei tiedä kaikkea? Toisaalta säästää itseään maailman pahuudelta mutta myös jää paitsi monesta mielenkiintoisesta ajatuksesta. Ja minua on kyllä vaivannut jos selvästi näen, että jokin vaivaa ja häiritsee keskittymistä mutta en yhtään tiedä mitä on meneillään...Silloin toivoisin että joku aikuinen tietäisi.

Ohjaajani toi esiin hyvän näkökannan oppilaiden henkilökohtaisesta tervehtimisestä aamuisin. Hänellä on tapana käydä jokaisen luona kysymässä "Mitä kuuluu? Kaikki hyvin? " sillä aikaa kun odotellaan kaikki luokkaan ja paikoilleen. Voihan olla et se on lapsen ensimmäinen hetki aamussa kun joku huomaa ja antaa aikaa. Toisaalta rajan vetäminen, että ei ole äiti tai isä vaan opettaja voi joskus olla vaikeaa. Ja se luokan toimintakulttuurin luominen on niin tärkeää. Omien lasten kanssa joskus oikoo kun ei jaksa samasta asiasta montaa kertaa marista. Tulee kerättyä vaatteet lattialta ja kynät pöydiltä. Koulussa se ei kannata. Kun on luokassa 20 pientä touhuajaa niin on ihan pakko alusta asti olla tiukkana järjestyksen kanssa. Luokka ja siellä olevat tavarat ovat yhteisiä ja niiden
säilytyksestä huolehditaan yhdessä.

Minua on joskus vaivannut kun en tiedä kuinka olla samalla turvallinen, kiltti ja jämäkkä opettaja pienten kanssa, jotka helposti innostuvat kaikesta. Missä menee osallistumisen ja häiriköinnin raja? Ohjaajani muistutti tärkeästä asiasta, että jos opettaa monta vuotta samaa luokkaa on opettajankin kasvettava lasten mukana. Huomasin harjoittelun aikana, että eka ja
tokaluokkalaisen välillä on suuri ero.  Pääsin varsinaisen harjoitteluluokkani ohella seuraamaan tunteja jossa vieraskielisessä opetuksessa oleville ekaluokkalaisille opetetaan suomeksi äidinkieltä ja matematiikkaa. Tämä oli kyllä mielenkiintoista kun opetuksessa ei saanut luetuttaa tai kirjoittuttaa mitään.

Jos luokassa haluaa pysyvän työrauhan siihen panostettava aina kun saa uuden luokan ja koulu alkaa. Ylimääräistä ääntelyä ja liikehdintää ei kannata sallia ollenkaan, sillä se riistäytyy nopeasti käsistä ja muuttuu yleiseksi hälinästä.  Sääntöjen rikkomisesta täytyy aina olla seuraamus. AINA. Suullinen nuhtelu tai huomautus ja sitten jos ei muu auta niin kirjallinen viesti kotiin. Harjoittelukoulussani on käytössä "pohdintapipolappu" Tämän saadakseen on jo selvästi kyse isommasta rikkeestä. Tämä on oppilaalle selvästi isompi juttu kun uhkaus Wilma-merkinnästä. Ohjaajani muistutti,  että joka aamu täytyy muistaa aloittaa puhtaalta pöydältä eikä edellispäivän rikkeitä tai käytöshäiriöitä lasketa.

Aineenopettajana koin hankalana jos käytössä ei ollut lainkaan kaksoistunteja. Mitään soveltavaa tai syventävää oli hankala toteuttaa. Teorian ehti käydä 45 minuutissa ja jonkin pienen tehtävän. Jos seuraavalla kerralla yritti edetä suoraa soveltamaan opittua ei siitä oikein tullut mitään. Luokanopettajan työssä olen nauttinut siitä, että voin ottaa aiheeseen niin monta peräkkäistä tuntia kuin haluan. Teoriassa kyllä, mutta... Vaikka käytössä on  ns. Avoin lukujärjestys määrittävät erityisopetus, S2-opetus, eri uskonnot, muiden opettajien pitämät tunnit silti aika paljon mitä milloinkin on mahdollista tehdä.

Harjoittelusta sain paljon työhöni sitä kuuluisaa "kättä pitempää". Niin paperilla kuin ajatuksiakin. Ja huomasin, että kahden lapsen äitinä ei aina ehdi eikä jaksa tehdä niin hyviä tunteja kuin haluaisi. Väliin mahtui lasten sairastelua ja poissaoloja sen takia. Onneksi aikaa oli varattu hyvin ja tuntimäärät tulivat melkein tuplana. Asiat voi tehdä monella tapaa. Kuten ohjaajani sanoi. " Miksi keksiä pyörä aina uudelleen. Voi sillä välillä ihan ajaakin". Ensi viikolla seminaarissa pääsee sitten kuulemaan muiden kokemuksia harjoittelusta.

Harjoittelussa

Toinen päivä opetusharjoittelussa takana. On kiva olla pitkästä aikaa taas koulussa ja oikeiden oppilaiden parissa. Luokka, jossa työskentelen on oikein kiva ja aika tavallinen tokaluokka. Ohjaajaksi sain tutun ja kokeneen opettajan. Tuntien seuraaminen on mukavaa. Pienten kanssa tunneilla on osallistuvakin rooli vaikka ei itse olisikaan vastuussa opetuksesta. Tykkään myös seurata oppilaiden ilmeitä, reaktioita ja oheishääräämistä. Kun itse opettaa luokan edessä tähän ei ole samalla tavalla aikaa. Oppilaista näkee aika hyvin kuka hiffasi mitäkin ja onko motivaatio tehtävää tai opetusta kohtaan millainen. 

Toisen opettajan opetuksesta saa helposti napattua itselleen monta hyvää isompaa ja pienempää kikkaa. Kertotaulujen opettelussa voi keksiä hauskoja muistitarinoita, jotka auttavat muistamaan vaikeat laskut. Aineenopettaja taustalla minun on joskus vaikea muistaa mennä tarpeeksi lapsen maailmaan. 

Pidin tänään ensimmäiset omat tunnit. Äikkää ja ylliä ja kuten usein uuden ryhmän kanssa tai sijaisena ollessa alku on hiukan kankeaa ja yhteisen sävelen löytyminen kestää hetken :) aina jälkeenpäin tajuaa miten tärkeää ryhmän tunteminen tuntisuunnittelussa on. Mikä motivoi, miten opetuskeskustelua käydään, miten sovelletaan opittua. 

Yllissä oppilaat jaksoivat kyllä hienosti kirjoittaa kolme pitkää ja vaikeaa lausetta. Mutta he eivät ehkä sen perusteella kuitenkaan sisäistäneet opetettavaa asiaa. Nyt tekisin saman vielä yksinkertaisemmin. Onneksi tunnin toiminnallinen puoli osoitti että oppilaat tajusivat ravintoketjun idean :) Vaikka toki jollakin oli ajatuksena, että mato syö oravan tai susi lapsen. Täytyy ottaa selkeä kertaus ennen kuin ryhdymme soveltamaan opittua leikin avulla. Kirjoituskirjaimet olisi ehkä myös ollut hyvä kerrata ja tavutus myös :)