Harjoittelun jälkeen on kiva olla Raumalla ja päästä oppilaan rooliin. Tämän parinviikon aikana olen saanut taas aimo annoksen ajateltavaa. Millainen opettaja minusta tulee? Minkälaisen tien valitsen? Miten onnistun siinä, että oppilaat oppisivat asioita elämää varten ja silti täyttäisin opetussuunnitelman vaatimukset? Kumpi on tärkeämpää? Mitä kukakin tulee elämässään tarvitsemaan?
Olen aina vierastanut puhdasta oikeaoppisuutta asiassa kun asiassa. Maailma ja elämä ei ole mustavalkoinen. Jokaisella asialla on myös kääntöpuolensa eikä kaikki sovi kaikille. Kokemuksesta tiedän, että oppimistavan tai strategian luominen vie aikaa. Uusien toimintapojen käyttöönotto vaatii harjoittelua niin opettajalta kuin oppilaaltakin. Tavoiteet on muistettava pitää mukana alusta saakka ja purettava ne oppilaille ymmärrettävään muotoon. Joskus tarvitaan myös sitä perinteistä behaviorististä tapaa opettaa, jotta ymmärrys alkaisi itää. Kaikkien tärkeintä olisi oppilaan tulevaisuutta ajatellen oppistrategioiden oppiminen ja tiedonjanon herättäminen. Innostu, etsi, löydä. Näiden löytöjen merkitys pitäisi vielä oppia ymmärtämään ja siirtämään eteenpäin. Ilman luokan hyvää ryhmäyttämistä se ei vain onnistu. Kukaan ei silloin uskalla jakaa oivalluksiaan tai erehdyksiään muiden kanssa. Opettajat valitettavan usein rakastavat esiintyä ja puhua. Minulle on joskus vaikeaa olla hiljaa. Olisi niin kiva kertoa asioista oppilaille vaikka tiedän, että he saisivat asiasta enemmän irti itse tekemällä ja tuottamalla jos tekemisen tapa on hallussa.
Eniten ihmettelen sitä, miksi didaktikkojen ja opettajien mielestä oppikirjoissa on kaikki pielessä? Jos kerran tiedämme miten asiat pitäisi tehdä ja millaisia tehtävien pitäisi olla, miksi emme tuota sellaista materiaalia? Materiaalia, jota jokaisen opettajan olisi helppo muokata itselleen sopivaksi muutenkin kuin leikkaa, limaa ja kopioi menetelmällä. Olen usein arjessa sellainen opettaja tai tehtävien teettäjä millainen en haluaisi olla. Siitä yksinkertaisesta syystä, etten tässä ruuhkavuosien pyörteessä ole jaksanut tai ehtinyt tuotaa sellaista materiaalia kun olisin halunnut. Opeoppaissa ja tehtäväkirjoissa on mielestäni myös hyviä tehtäviä, vinkkejä ja ideoita aiheen käsittelyyn.
Luotan siihen, että löydän oman tapanai toimia. Kiinnostun enemmän jostakin toisesta tavasta ja luon itse oman tieni. Kaikken eniten toivon itselleni malttia ja uskallusta kokeilla. Kaikki ei tapahdu hetkessä. Toivon muistavani opettejuuden kanssa kamppaillessani, että olen kuitenkin ennenkaikkea äiti ja puoliso. Opettajuus on minun työni ei koko elämäni, en haluaisi joutua menettämään yöuniani työni takia. Haluan edelleen olla omien lasteni arjessa läsnä, itsekseni joogamatolla, puolison kyljessa television edessä ja ystävien kanssa iltaa istumassa ilman, että mietin tulevaa työpäivää tai sitä, etten tehnyt niin hyvää tuntia kun olisin halunnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti